Puheterapia

Puheterapia

Puheterapia on vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on poistaa, lieventää ja ehkäistä kommunikaation häiriöitä ja niihin liittyviä vuorovaikutuksen ja kehityksen ongelmia. Terpian tavoitteena on luoda asiakaalle hyvä toiminta- ja kommunikaatiokyky jokapäiväiseen elämään. Tärkeänä osana on usein puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiokeinojen suunnittelu ja käyttöönotto. Puheterapia toteutuu tiiviissä yhteistyössä vanhempien, omaisten, lähiympäristön ja muiden ammatti-ihmisten kanssa. Käytössäni on monipuolinen ja laaja valikoima terapiamateriaalia ja välineitä. Terapia toteutetaan suomen kielellä.

Puheterapia voidaan toteuttaa:
- kotikäynteinä asiakkaan kotona, päiväkodissa tai koulussa
- vastaanottokäynteinä vastaanotollani Kempeleessä

Terapian voi kustantaa:
- Kela
- Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ympäristökuntineen
- terveyskeskus
- asiakas itse

Puheterapeutti Satu Säkkinen

Olen valmistunut puheterapeutiksi Oulun yliopistosta vuonna 1996. Olen toiminut Valviran laillistamana puheterapeuttina jo 22 vuotta. Olen tehnyt töitä etupäässä lasten parissa. Erityisosaamisalueenani on neurologisten häiriöiden kuntoutus.

Olen lisäkouluttautunut NDT, Bobath-terapeutiksi vuonna 2007-2008 ja käynyt siihen liittyvän syventävän oraalimotorisen tutkimus- ja terapiamenetelmäkoulutuksen vuonna 2010. Olen käynyt myös OPT-koulutuksen (Oral Placement Therapy).

Lisäksi minulla on vankka ja monipuolinen kokemus viivästyneen puheen ja kielen kehityksen kuntoutuksesta, kehitysvammaisten, kielellisten erityisvaikeuksien, autismikirjon ja artikulaatio-ongelmien hoidosta.

Pidän yllä ammattitaitoani kouluttautumalla säännöllisesti.

Psykoterapia

Psykoterapia

Yrityksemme tarjoaa psykoterapiaa, jonka viitekehyksenä toimii ratkaisukeskeinen  sekä kognitiivinen psykoterapia.

Ratkaisukeskeinen psykoterapia on asiakaskeskeinen, tavoitteellinen, tulevaisuuteen suuntautunut, vuorovaikutuksellinen sekä voimavarakeskeinen psykoterapiamuoto. Ratkaisukeskeinen psykoterapia pohjautuu luottamukseen ja tasavertaiseen yhteistyösuhteeseen asiakkaan ja terapeutin välillä. Kognitiivinen psykoterapia tutkii ja tarkastelee asiakkaan hyvinvointia rajoittavia ja epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja sekä niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin.

Psykoterapeutti Mika Säkkinen

Terapeuttina toimii Valviran laillistama erityistason psykoterapeutti ja kognitiivinen lyhytterapeutti Mika Säkkinen, jolla on pitkä ja monipuolinen työkokemus psykiatrian alalta nuorten ja aikuisten parissa.

Kysy vapaita aloituspaikkoja.

Muut palvelut

Päihdekuntoutus

Asiakkaan hoito- ja kuntoutumistoiminta perustuu ratkaisu- ja voimavarakeskeiseen sekä kognitiiviseen ajattelumalliin, jossa tärkeitä elementtejä ovat vuorovaikutus, avoimuus, kuulluksi tuleminen sekä yhdenvertaisuus. Tavoitteena on verkostoitumisen, vastuuttamisen ja voimaantumisen myötä aikaan saada prosessi, joka mahdollistaa päihdeongelmista vapautumisen sekä muutoksen hallitumpaan ja laadukkaampaan elämään. Kuntoutus annetaan sekä yksilö- että ryhmäterapiana.

Työnohjaus

Työnohjaus, joka pohjautuu ratkaisukeskeiseen ja  kognitiiviseen työskentelymalliin mahdollistaa positiivisen muutoksen yksilössä sekä työyhteisössä vahvistaen ja ylläpitäen työkykyä. Työnohjaus voi toteutua yksilö- tai ryhmämuotoisena työnohjauksena.